Educan jälkeinen elämä

Viime viikolla tuli pyörähdettyä toista kertaa Lukuinto-hankkeen mukana Educa-messuilla. Oli todella antoisaa päästä mukaan. En kylläkään päässyt nauttimaan laajasti messujen ohjelmasta, mutta onneksi omalla osastolla virinneet keskustelut ja toiminta antoivat hyviä virikkeitä opettamiseen ja etenkin oppimisen kehittämiseen. Lukuintohankkeesta syntyneet jutut sopivat todella moneen ja erityisen hyvin uuden OPSin sisäänajoon. Rohkeasti kokeilemaan!

Siri Kolun ja Agneta Möller-Salmelan esimerkit olivat innostavia ja hauskoja. Opin esimerkiksi miten koulussa järjestetään kirjailijoiden Idols ja uutena taitona karttui hieman satuhierontaa.

Aleksi Delikourauksen esimerkit erityisesti puhuttelivat ja saivat miettimään sitä mikä sai minut aikanaan innostumaan lukemisesta. Varmaankin kaveripiirin vaikutus oli suuri. Myös pelien ja elokuvien maailmoihin herännyt kiinnostus voi lisätä lukuhaluja, jos taustatarina on tarpeeksi kiehtova.Välttämättä pelaaminen ja lukeminen eivät ole toisiaan pois sulkevia.

Kirjojen ja tarinoiden ympärille pitää saada toimintaa. Näin Kalevalan 180-vuotisjuhlavuonna päätimme Myllytullissa lähestyä uuden OPSin tuomia tuulia kokeilemalla miten eri oppiaineissa voitaisiin käsitellä Kalevalaa ja sen teemoja. Tarkoitus on tehdä asioita yhdessä hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla. Odotan innolla eri ryhmien tuotoksia.

ATK-ssa mahdollisuuksia on vaikka mihin, mutta samalla huomaa myös sen miten se toisin kuten omina peruskoulupäivinä ei ole enää erillinen saareke vaan hyvin pitkälle kytkettävissä lähes kaikkeen tekemiseen. Niin…hyvä renki, huono isäntä sanonta tulee väkisinkin mieleen. Teknologian käyttäminen sinällään ei saa olla itseisarvo.Kysymys mitä lisäarvoa se voi tuoda kuvioihin on aina paikallaan.

Linkit

 

Alla olevassa kuvassa osastomme hieno seinä.

 

IMG_2281.PNG

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s