Avainsana: atk

Leikkimökin jatkoa, aamiaistreffejä ja @kOulua

Niin siinä meni reilu viikko, ennen kuin pääsin takaisin blogin pariin. Reilu viikko  Fablabin jälkeistä elämää. Projektit saatiin kunnialla siihen vaiheeseen kuin pitikin. Kuten aikaisemmassa blogissa ehdin mainostaa olimme ensimmäisiä, jotka mallinsivat Sketchupilla 3d-mallia. No pientä hikotteluahan siinä oli. Meidän porukan pioneerihommat eivät toki jääneet siihen. Tytöt nakkasivat langat ompelukoneeseen ja laittoivat Singerin laulamaan. Myös virkkaustaitoja tarvittiin, sillä pitihän pienoismalleja myös sisustaa. Alla tyylinäyte.

Mukavaa oli huomata se, miten viikonlopun aikana ajatukset olivat jalostuneet. Kun maanantaina jatkoimme hommia, pyysimme molemmilta tiimeiltä väliraporttia. Sen tiimit esittelivät englanniksi Fablabin vetäjille. Kenraalin he vetivät englannin opettajan kanssa, joka antoi viime hetken vinkit esiintymiseen ja kieliasuun.

Fablabin väki oli vaikuttunut englanninkielisistä esityksistä. Tiistaiaamuna huomattiin, miten maanantain väliniputtaminen selkeytti sitä, miten projekti viedään maaliin. Heti aamusta tiimit ottivat vauhdikkaan aloituksen.

Oppilaat dokumentoivat kaikki työvaiheet älypuhelimiin ja jossakin vaiheessa niistä on tarkoitus koota videot. En vielä julkaise kuvia malleista, koska ne on tarkoitus esitellä koko koululle. Jätetään ne vielä salaisuudeksi.

Kun viimeisenä päivänä pyysimme oppilaita itsearvioimaan projektia Qridin avulla, saimme hieman avata heille uuden OPSin seitsemää laaja-alaisen osaamisen kohtaa ja metakognitioita. Huomasimme, että kaikkia laaja-alaisia taitoja tarvittiin.

Kaikki osapuolet olivat silminnähden tyytyväisiä koko prosessiin ja lopputulokseen.

Paljon jäi avoimia kysymyksiä. Miten tästä eteenpäin? No aika näyttää. Joka tapauksessa projektia oli ilo mennä mainostamaan viime viikon perjantaiaamuna koulujen ja yritysten aamiaistreffitapahtumaan. Aamiaistreffien tarkoituksena on saattaa yhteen kouluja ja yrityksiä yhteistyön merkeissä. Saimmekin ihan hyviä vinkkejä miten kannattaa jatkaa.

Ensi viikolla onkin sitten @kOulu-tapahtuma Oulussa Pohjankartanon koululla. Paikalla huippuja puhujia ja toiminnallisia TVT-pajoja. Sitä kohti siis lähtee allekirjoittanutkin ottamaan askeleita ja hiomaan omaa osuuttaan tapahtumaan.

Over and out!

 

 

 

 

Animointia ja ohjelmointijumppaa

 

Viimeinen viikko on ollut varsin värikäs ja vaihteleva. Viime lauantaina  pidimme koululla oman VESO-päivän, jossa opettajille tarjoiltiin uusia digitalisaatiota  mahdollistavia juttuja. Toki tässäkin on eri tasoja ja jokaisen piti hahmottaa oma lähtötilanne. Kaikille osallistuneille oli mukavaa tekemistä ja jotakin konkreettista käyttistä jäi takuulla myös sorvin äärelle .Omissa pajoissa tutustuttiin ensimmäinen tunti ScratchJR:iin ja loppupäivä mentiikin flowtiloissa Stopmotionin ja iMovien parissa, eli animaatioita tehden. Ihan lopussa työryhmien luomat animaatiot katsottiin.

Linkissä video, joka tehtiin ennen joulua kahden ykkösluokan pojan ja koulunkäynnin ohjaajan Mika Kuokkasen kanssa.

Maanantaina nokka osoitti kohti Seinäjokea , jossa pidettiin Osaava-hankkeen järjestämä ohjelmointityöpaja. Tiistaina oli vuorossa Kuortane.

Aluksi Iida-Maria Peltomaa ja Aki Luostarinen kertoivat siitä mitä on ohjelmointi ja kävivät läpi peruskäsitteitä. Heidän diaesitys löytyy osoitteesta bit.ly/opsohjelmointi. Sitten oli minun vuoroni esitellä erilaisia alustoja, joissa ohjelmointia ja koodausta voi oppia. Parin vuoden aikana on tullut kokeiltua monenlaisia juttuja ja upotin nämä alustat ja ajatukset Preziin. Kerroin osallistujille oman polkuni ja miten minä ja oppilaat olemme eri alustat ja menetelmät kokeneet ja millaista palautetta olen oppilailta saanut. Toki vanhoista bloggauksista löytyy tarkempaa kuvausta.

Tuolla polulla Koodiaapinen on ollut selkeästi  se, mikä eheytti omaa käsitystä ohjelmoinnista ja siitä miten algoritmista ajattelua tulee vastaan ihan päivittäisissä arkareissa ja miten siihen voi opettaa myös eri aineissa. Sehän on myös ongelmanratkaisua, jota ei koskaan tule koulussa liikaa.

Tämän jälkeen kahviteltiin ja aloitettiin pajat. Ryhmälle oli kolme pajaa, joihin sai osallistua oman mielenkiinnon mukaan. Jos halusi käyttää kaiken ajan Scratchin haltuunottoon niin homma selvä. Muina vaihtoehtoina oli ScratchJR tabletilla tai liikunnallisia ja leikillisiä harjoituksia ilman laitteita.

Minun pajassa tutustuttiin Scratchiin ja aika moni pääsi pitkälle  omassa projektissaan.

Koitin useaan kertaan muistaa mainita 22. helmikuuta käynnistyvän Koodiaapisen ja sen miten siellä voisi saada lisää eväitä ja etenkin pedagogisia vinkkejä Scratchin hyödyntämiseen ja muuhunkin ohjelmointiin liittyvään. Huomasin Koodiaapisen sivuilta että uutena linjana oli Python ja ajattelin ilmoittautua mukaan, vaikka kalenteri onkin aika täynnä. Imoittauduttuaanhan ei ole mikään pakko suorittaa kaikkea tai yhtään mitään. Voi käydä katselemassa materiaaleja ja aina mukaan voi tarttua tosi hyviä juttuja. Sen takia haluankin kannustaa liittymään mukaan. Ja saattaahan se viedä mukanaan kun sisäinen koodari nostaa päätään. Koskaan ei  voi tietää, jos ei kokeile. Jos haluat kuulla livenä mitä viime syksyn Koodiaapisessa todella tapahtui se on mahdollista 16.2. vaikka etänä. Tarkemmat tiedot linkissä.

Jatkoeväinä suosittelen lukemaan tämän blogin ja katsomaan Linda Liukkaan loistavan TEDtalkin, jonka upotin Preziin. Lindan kirja Hello Ruby on ostoslistalla. Pääsin sitä hieman Seinäjoella selailemaan. Vaikutti tosi hyvältä ja uskon että viisivuotias tyttäreni voisi tykätä Rubyn maailmasta.

Hyvää viikonloppua!

Linkit:

WP_20160207_004
Palapeli tyttären pöydällä. Jonkinlaista koodausta tämäkin.

 

Koodiaapiskukon ensi askeleet

matrix-434034_1280

Viime lauantaina kokoonnuttiin Oulussa ja Espoossa keskustelemaan Koodiaapisen sisällöstä, kerämään sopivia lähteitä verkosta ja jakamaan hyviä käytänteitä. Oulunsalossa kävimme hyvää keskustelua pedagogisesta näkökulmasta ja mihin oppiaineisiin koodausta voisi sisällyttää. Itselle läheiseltä tuntui ajatus ilmiöpohjaisen oppimisen tukemisesta ja siitä miten koodaaminen voisi olla eri aineita yhdistävä juttu. Miten esimerkiksi pelin suunnittelu ja toteutus tai robotiikan parissa työskentely voitaisiin tehdä useamman oppiaineen tunneilla. Mielenkiintoiselta kuulostivat esimerkiksi käsityöt, jossa lapset olivat ohjelmoineet led-valot välkkymään tekstiileissä. Kodulla uskontoon tehty peli, jossa käsitellään pelin avulla eri osioissa eri uskontojen keskeisiä teemoja sai lampun syttymään. Varmasti vain mielikuvitus on rajana!

Heitimme ilmaan kysymyksen siitä tarvitseeko jokaisen lapsen oppia koodaamaan. Mielestäni saman kysymyksenhän voisi esittää suurimmalle osalle kouluaineista. Varmasti ilmankin selviäsi, mutta miten hyvin?  Merkit ovat selvät siitä, että tälle osaamiselle on kasvava tarve. Meidän koulutuksen täytyy vastata huutoon. Koodaus on uuden vuosituhannen kansalaistaito.

Koodaus voi tuntua hankalalta ja toisinaan saa kuulla jorinoita sitä miten monta tuhatta tuntia tarvitaan harjoitusta, jotta voi tulla hyväksi.

Sama pätee aika moneen asiaan ja tarvitseeko välttämättä tulla hyväksi? Voihan sitä koodailla pienimuotoisesti ihan omaksi ilokseen, ilman että tavoittelee seuraavan hittipelin tekemistä.

Otetaan esimerkkinä juokseminen. Itse koodaan kroppaani tällä hetkellä syksyllä juostavaan Ruskamaratoniin. Miksi harjoittelen juoksuun johon minulla ei selvästikään ole hyviä geneettisiä rahkeita? No ihan huvikseen. Sillä loppuajalla jos sinne päästään ei ole niin hirveästi merkitystä. Koitan keskittyä matkalla olemiseen, en niinkään päämäärään.

Pikkasen samaa lähestymistä olen koittamut ottaa koodaukseenkin. Pikku hiljaa eri juttuja itsekseni ja oppilaiden kanssa kokeillen olemme yhdessä oppineet hirvittävän paljon ja arvioineet mitkä jutut toimivat koulussa ja mitkä eivät. Hiljalleen asiat alkavat hahmottua ja olen erittäin ilahtunut siitä, että Koodiaapinen ja MOOC ovat kehitteillä, jotta kaikkien ei tarvitse opetella näitä kantapään kautta. Tämä toivottavasti madaltaa opettajien kynnystä lähteä kokeilemaan koodausta.

Mitä lisäarvoa koodaus tuo?  Itse olen saanut olla todistamassa todella innostuneita hetkiä asian parissa, joista osa on kantanut kotona jatkettuihin projekteihin – esimerkiksi Kalevala-peli. Oppilaat kokevat asian omakseen. Mahdollisuudet eri oppiaineiden ja ilmiöpohjaisen oppimisen integrointiin ovat todella oppimista rikastuttavat. Mielestäni opettajalla on myös todella tärkeä roolimallin asema. On tärkeää osoittaa, että oppiminen ei pääty koskaan ja nopeasti kehittyvässä maailmassa on tärkeää säilyttää avoin mieli uuden omaksumiselle. Muutenkin koulua ja oppimista pitää kehittää tietopainotteisesta enemmän taitopainotteiseksi. Toivottavasti uusi OPS:kin siivittää meitä siihen suuntaan.

Käy lukemassa lisää Koodiaapisesta. Ilmoittaudu mukaan tai kommentoi muuten vaan ja pistä sana kiertämään.

Aurinkoista kesää toivoen,

Arto

P.S. Tuli vielä mieleen, että jos jostakin löytyy lista suomennetuista kirjoista tai jutuista joiden avulla voi käydä läpi koodausta ja avata erilaisia käsitteitä otan mielelläni vastaan vinkkauksia. Ajatus syntyi luettuani tämän artikkelin. 

Linkit

Eka vuosi ATK-opena. Mitä jäi käteen?

Vielä ennen suvivirttä voi hetkeksi orientoitua ruudun äärellä reflektoimaan hieman menneitä ja mutustella tulevaa. Vuosi on ollut työn täyteinen ja antoisa. Monenlaisia juttuja on tullut testattua ja osa pääsee uusinta kierrokselle ensi vuonna. Osaa pitää hioa melko paljon ja  tehdä myös tervettä karsintaa, jotta saadaan taas jotakin uutta testiin. Siinä kai resepti jolla homma pysyy mahdollisimman tuoreena ja omatkin energiat korkeina.

Eniten  koko vuodesta minua on jäänyt mietityttämään se miten opettaja voi luoda olosuhteet oppimiselle ja miten innokkuutta nähdessään täytyy koittaa innostaa  ja antaa vapauksia, koska silloin voi tapahtua jotakin todella arvokasta.

Koska skaala on mielettömän laaja ja oppilaiden valmiudet hyvin vaihtelevat perustuu oppiminen hyvin pitkälle omaan aktiviiseen tekemiseen itse kullakin. Oppilaat saavat vinkkejä ja tietyt viitekehykset joissa testata ja tehdä juttujaan. Läheskään kaikkea ei pysty opettamaan suoraan ja uskonkin, että oma tekeminen ja muilta kysyminen ja kommentointi on oppimista parhaimmillaan. Välillä myös opettaja muuttuu oppilaaksi.

Antoisimpia asioita tässä ammatissa on saada huomata miten projekteja tehtäessä ryhmien sisäinen dynamiikka alkaa toimia ja jokainen ottaa roolia. Opettajan tehtäväksi jää assistentin rooli, joka mahdollistaa puitteet ja ajan. Ongelmatilanteissa pyritään auttamaan ryhmää eteenpäin tai antamaan hyviä vinkkejä.

Todella hienoa oli seurata kahden ysiluokan pojan työskentelyä. Oli mahtava katsella tätä dynamiikkaa ja toisiaan täydentävien roolien harmoniaa.  Kun alkukeväästä koulullamme otettiin Kalevala-teema koko koulun aihekokonaisuudeksi, tuli ensimmäisenä mieleen pelin kehittäminen. Ehdotin juttua pojille, koska olin nähnyt innon ja hyvät valmiudet. Nuoret miehet tarttuivat teeman innolla ja jälki oli sen mukaista. Nyt tuo kauan odotettu peli löytyy verkosta. Peli täytyy ladata koneelle. Käykääpäs testaamassa vaikka kesän sadepäivinä. Mikäli olet commadore 64-sukupolvea on tässä loistava mahdollisuus fiilistellä hieman.

Oikeastaan pisteenä iin päälle tässä peliasiassa oli sen esittelytilaisuus, joka tapahtui koulumme liikuntasalissa. Varsinkin ykkösluokkalaisten oppilaiden innokkuuden loiste katseessa ja hyvät kysymykset pelitekijöille olivat todella hienoja juttuja saada olla todistamassa.

Jotenkin väkisinkin aloin ajattelemaan miten voisimme paremmin kannustaa oppilaita kokeilemaan, suunnittelemaan, rakentamaan, kehittämään ja keksimään juttuja? Miten ne kaikki piilossa olevat wozniakit, jobsit ja vesterbackat saataisiin rohkaistua tekemään omaa juttua jo nuoressa iässä ja ottamaan roolia?

Ehkä me aikuiset olemme liian huolissamme siitä, että työ menee plörinäksi ja epävarmuus uuden kokeilusta kauhistuttaa meitä. Kuitenkin eikö juuri koulu ole se paikka, jossa nuori voi kokeilla siipiään turvallisesti. Jos haluamme Suomeen lisää rohkeita tekijöitä täytyy myös koulussa uskaltaa kokeilla uusia juttuja ja hyväksyä niiden tuoma epävarmuus. Toivottavasti uuden OPS:in myötä siirrymme enemmän aikakauteen, joka innostaa kokeilemaan enemmän uutta ja opettaa epäonnistumisen kuuluvan osaksi uuden asian opettelua. Kuten voitte lukea poikien tekstistä ei pelikään syntynyt ilman vastoinkäymisiä. Uskompa että lisää pelivirityksiä tulee myös ensi lukukautena. Kesällä voisi ehtiä tekemään ensimmäisen oman pelin. Mutta ei ehkä kuitenkaan – taidanpa siirtää sen syyssateille ja mennä eka vaikka mato-ongelle.

Hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille!

Ps: Linkin takana ohje joskus aikaisemmin mainitsemaani GIMP-animaation tekoon. Tosi simppeli ja toimivaksi testattu.

Teiniangstia, pieniä oivalluksia ja paljon kaakaota

Isoisälläni oli tapana hokea  ”oppia se on ikä eikä ellää” ja ”kyllä työ tekijäänsä neuvoo”. Pikkupoikana en näitä oikein ymmärtänyt.Pikku hiljaa iän ja kokemuksen karttuessa huomasin, että varsin paljon oman tekemisen ydinasiat kiteytyivät noissa fraaseissa.

Kun minulle viimein avautui viime syksynä ATK-open paikka olin haljeta innosta. Pääsisin tekemään ja testaamaan juttuja oppilaiden kanssa ja tiesin, että monessa asiassa minä olisinkin oppilas, sillä niin laaja on TVT:n skaala nykypäivänä. Tämä oli sinänsä ihan O.K, koska tiesin että aika monessa asiassa tietämyksen taso on ainakin kohtalainen. Ainoa asia joka minua vaivasi oli se etten oikeastaan ollut tutustunut koodauksen ihmeelliseen maailmaan. Niin ellei 80-luvun koodausessiota serkkupoikien kanssa mummolassa lasketa. Ne koodit mitä tuolloin kirjoitimme olivat mikrobitti-lehdessä tai vastaavassa ilmestyneitä koodeja, jotka piti omilla pienillä kätösillä kirjoittaa koneelle jos halusi pelata kyseistä peliä. Vuoroja vaihdeltiin, yksi kirjoitti, toinen luki merkkejä lehdestä ja kolmas toimi virallisena valvojana. Keskimäärin kahden tai kolmen tunnin kirjoitussession jälkeen pääsi pelaamaan jotakin todella simppeliä palikkapeliä. Paljon siinä meni kaakaota ja joulutorttua, mutta maaliin pääseminen oli aina yhtä antoisaa. Ei voi nykypäivän lapsi tajuta mitä kaikkea 80-luvun lapsena joutui välillä tekemään jos halusi pelata uutta peliä. Ja jos joku meni sammuttamaan koneen alkoi homma alusta.

Niin takaisin varsinaiseen teemaan. Sain koodausvajeeseni helpotusta syksyllä, koska polvileikkauksen toipilaana minulle jäi pötköttelyn lomassa paljon aikaa olla koneella ja tutustua Scalan perusjuttuihin MOOCissa. Tästä kirjoittelinkin alkuvuodesta.

Monet tähän asti kokeillut Scratch, Koodaustunti, Kodu ja muut on olleet hyviä alkulämmittelyjä, mutta koin että osa oppilaista koki hommat liian simppeleinä tai strukturoituina. HTML-koodaus toimi hyvin, koska sitä osa oppilaista pystyi tekemään todella strukturoidusti vaihe vaiheelta ohjeiden mukaan. Minulle on varsin helppoa huomata porukassa ne jotka tarvitsevat hieman enemmän vapaampaa testailua ja leikkimistä asian ympärillä, sillä olen itse tämän tyyppinen oppija.

HTML-koodaus on sen takia todella antoisaa, että tekijä pääsee hyvin nopeasti näkemään työnsä tulokset. Niinpä näytinkin osalle vain pari perusjuttua liittyen tiedoston tallennukseen ja nimeämiseen ja jaoin Edmodossa kolme linkkiä (katso alla) josta voisi kopioida koodin pätkiä muistioon. Tämä lähestyminen toimi hyvin. Yksikin oppilas joka tunnin alussa aiheen kuultuaan ilmoitti ettei alkaisi millekään, koska ei tajunnut tästä mitään ja sitä paitsi tämä oli tosi tylsää, sai aikaan kolmessa vartissa sivun josta oli selkeästi ylpeä. Hän omatoimisesti etsi ohjeet youtube-videoiden upotukseen ja sai ne toimimaan.

HTML:ään tutustuminen voi siis olla hyvinkin antoisaa. Pitää vain muistaa se että erilaiset oppijat haluavat lähestyä asiaa eri tavoin ja heille se suotakoon. Ketään ei voi, eikä pidä pakottaa mihinkään muottiin. Toivonkin että uuden OPS:in myötä koulutyöskentelyssä  huomioidaan paremmin jokaisen oppijan vahvuudet, koska vain sellainen oppiminen motivoi ja  vahvistaa itsetuntoa. Tällaiset oppimiskokemukset auttavat uskomaan pappani fraasien pitävän täysin kutinsa myös nykypäivänä.

”We are drowning in information, but starving for wisdom.” – Tony Robbins

wisdom-92901_1280 (1)

Linkkejä