Avainsana: ilmiöpohjainen

Ilmiömäistä oppimista

Northern LightsMinulla oli ilo ja kunnia saada esiintyä webinaarissa maanantaina 9.11. Sain esitellä näkemyksiä ja jakaa kokemuksia liittyen ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Webinaari oli osa Verkosta vetovoimaa ilmiölähtöiseen oppimiseen-kurssia.

Hieman reilun kymmenen vuoden opettajan uran ajalle on tosiaan mahtunut useanlaisia projekteja ja kursseja, joissa ilmiöitä on lähestytty erilaisista kulmista. Kun lähdin työstämään webinaariin aineistoa pääkysymys jokaisen projektin ja ilmiöoppimisen kohdalla oli :”Mitä lisäarvoa tämä lähestymistapa toi?”.

No puran seuraavassa hieman erilaisia ilmiöitä ja mitä niistä on jäänyt käteen?

Lyhyenä luettelona ilmiöt, joissa olen ollut mukana joko kapellimestarina tai osana orkesteria, lueteltuna alla.

  1. Pingviinien matka-elokuva ja  siihen liittyen eri tunneille erilaisia tehtäviä
  2. Valoilmiöihin liittyvät projektit fysiikassa
  3. Lähiympäristö-kurssi
  4. Media ja mediakasvatus
  5. Kalevala
  6. Pop up-Ravintola

Listan ensimmäinen ilmiöoppimisen muoto tapahtui Englannissa työskennellessäni. Meille ilmoitettiin, että tiettynä päivänä/päivinä katsoisimme elokuvan ja saisimme tehtäviä teemaan liittyen. Idea oli tavallaan ihan kiva,mutta vaikka olin vasta opettajana raakile ajattelin että se tuntui  päälle liimatulta. Ei siis varsinaista lisäarvoa.

Kaikki muut listatut  ovat olleet todella antoisia. Valoilmiöiden ottaminen käsittelyyn kasilla lähinnä tutkivan oppimisen näkökulmasta oli antoisaa minulle ja oppilaille. Aktiivista tiedonhakua, havainnointia, yhteistyötä, demotöiden tekoa..lista on pitkä. Jokatapauksessa paljon sellaista mitä ei perusfrontaaliopetuksessa olisi pystynyt viemään niin pitkälle. Melkoisen diippiä oppimista. Lopussa oppilaat pääsevät harjoittelemaan asian esittelemistä ja opettamista muille. Ja jokaisen opetustuokion jälkeen kysymysosio ja ryhmän rakentava palaute sisällöstä, esiintymisestä. Sapluunan parastin (lue sain ja hioin omaksi) kollegaltani Heikki Tynkkyseltä. Iso kiitos Hessulle!

Koska nautin niin paljon tuosta sapluunasta muokkasin sitä sopivaksi ympäristökurssiin. Ympäristökurssissa annoin vielä vapaammat kädet oppilaille. He saisivat tehdä projektin liittyen lähiympäristöön. Esittelin työnkuvan tutkivan journalistin roolina. Alussa poimin heidän ajatuksiaan liittyen ympäristöön näyttämällä 15 kuvan Powerpoint kuvasarjan. Jokaista kuvaa aluksi vain 5 sekunttia. Eka kierros oli leikkimielinen muistipeli. Montako kuvaa muistat? Kirjoita lista.

Toinen kierros oli assosiointia. Mitä kuva esittää? Miksi se on mukana? Mitä tulee mieleen? Näiden purkamisesta saimme aikaan hyvän alkukeskustelun. Kun asioita oli  käsitelty pari tuntia globaalista näkökulmasta laskeuduttiin lokaalille tasolle ja lähikontaktiin tutkittavan ilmiön kanssa.

Mediakasvatus oli todella kiva paketti ja siinä oli aina ilo olla osallisena . Yseille paljon vaihtoehtoja. Mediaan liittyviä pajoja. Jokainen kestoltaan kolme päivää. Pääsiäistä edeltävänä lyhyenä viikkona, raikas tuulahdus väsyneiden puurtajien rutiineihin.  Yhteinen aloitus ja lopetus. Varsinkin ysien tekemät loistavat uutispätkät ja antimainokset jäivät mieleen ja sydämeen.

Kalevala Pop-up messut. Yhden päivän sekoitus pajoja, kiertämistä luokissa katsomassa teemaan liittyviä töitä ja esitykset salissa. Tämäkin oli aivan loistava juttu. Yhteisöllisyys ei synny itsestään. Sille pitää luoda tilaa ja sekoittaa pakkaa.

Pop up-ravintolassa olin mukana ainoastaan verkon välityksellä,mutta myös Verkkokoulun sivuilla reseptien jakaminen ja muu toiminta loi yhteisöllisyyden tunnetta.

Miksi siis ilmiöpohjaista oppimista. Syynä ei saa olla tuleva OPS, vaan kaiken keskiössä pitää olla sen tuoma lisäarvo oppilaalle ja koko yhteisölle. Parhaimmillaan  se on oivalluksia, flowtiloja ja yhteisöllisyyttä. Ilmiöoppiminen ei tarvi olla koko koulun megaprojekti tai teemapäivä. Pienestä on hyvä ponnistaa. Tärkeintä on ottaa ensimmäinen askel.

Olkaa ilmiömäisiä!

Tekemäni Prezi liittyen aiheeseen.

Koodiaapiskukon ensi askeleet

matrix-434034_1280

Viime lauantaina kokoonnuttiin Oulussa ja Espoossa keskustelemaan Koodiaapisen sisällöstä, kerämään sopivia lähteitä verkosta ja jakamaan hyviä käytänteitä. Oulunsalossa kävimme hyvää keskustelua pedagogisesta näkökulmasta ja mihin oppiaineisiin koodausta voisi sisällyttää. Itselle läheiseltä tuntui ajatus ilmiöpohjaisen oppimisen tukemisesta ja siitä miten koodaaminen voisi olla eri aineita yhdistävä juttu. Miten esimerkiksi pelin suunnittelu ja toteutus tai robotiikan parissa työskentely voitaisiin tehdä useamman oppiaineen tunneilla. Mielenkiintoiselta kuulostivat esimerkiksi käsityöt, jossa lapset olivat ohjelmoineet led-valot välkkymään tekstiileissä. Kodulla uskontoon tehty peli, jossa käsitellään pelin avulla eri osioissa eri uskontojen keskeisiä teemoja sai lampun syttymään. Varmasti vain mielikuvitus on rajana!

Heitimme ilmaan kysymyksen siitä tarvitseeko jokaisen lapsen oppia koodaamaan. Mielestäni saman kysymyksenhän voisi esittää suurimmalle osalle kouluaineista. Varmasti ilmankin selviäsi, mutta miten hyvin?  Merkit ovat selvät siitä, että tälle osaamiselle on kasvava tarve. Meidän koulutuksen täytyy vastata huutoon. Koodaus on uuden vuosituhannen kansalaistaito.

Koodaus voi tuntua hankalalta ja toisinaan saa kuulla jorinoita sitä miten monta tuhatta tuntia tarvitaan harjoitusta, jotta voi tulla hyväksi.

Sama pätee aika moneen asiaan ja tarvitseeko välttämättä tulla hyväksi? Voihan sitä koodailla pienimuotoisesti ihan omaksi ilokseen, ilman että tavoittelee seuraavan hittipelin tekemistä.

Otetaan esimerkkinä juokseminen. Itse koodaan kroppaani tällä hetkellä syksyllä juostavaan Ruskamaratoniin. Miksi harjoittelen juoksuun johon minulla ei selvästikään ole hyviä geneettisiä rahkeita? No ihan huvikseen. Sillä loppuajalla jos sinne päästään ei ole niin hirveästi merkitystä. Koitan keskittyä matkalla olemiseen, en niinkään päämäärään.

Pikkasen samaa lähestymistä olen koittamut ottaa koodaukseenkin. Pikku hiljaa eri juttuja itsekseni ja oppilaiden kanssa kokeillen olemme yhdessä oppineet hirvittävän paljon ja arvioineet mitkä jutut toimivat koulussa ja mitkä eivät. Hiljalleen asiat alkavat hahmottua ja olen erittäin ilahtunut siitä, että Koodiaapinen ja MOOC ovat kehitteillä, jotta kaikkien ei tarvitse opetella näitä kantapään kautta. Tämä toivottavasti madaltaa opettajien kynnystä lähteä kokeilemaan koodausta.

Mitä lisäarvoa koodaus tuo?  Itse olen saanut olla todistamassa todella innostuneita hetkiä asian parissa, joista osa on kantanut kotona jatkettuihin projekteihin – esimerkiksi Kalevala-peli. Oppilaat kokevat asian omakseen. Mahdollisuudet eri oppiaineiden ja ilmiöpohjaisen oppimisen integrointiin ovat todella oppimista rikastuttavat. Mielestäni opettajalla on myös todella tärkeä roolimallin asema. On tärkeää osoittaa, että oppiminen ei pääty koskaan ja nopeasti kehittyvässä maailmassa on tärkeää säilyttää avoin mieli uuden omaksumiselle. Muutenkin koulua ja oppimista pitää kehittää tietopainotteisesta enemmän taitopainotteiseksi. Toivottavasti uusi OPS:kin siivittää meitä siihen suuntaan.

Käy lukemassa lisää Koodiaapisesta. Ilmoittaudu mukaan tai kommentoi muuten vaan ja pistä sana kiertämään.

Aurinkoista kesää toivoen,

Arto

P.S. Tuli vielä mieleen, että jos jostakin löytyy lista suomennetuista kirjoista tai jutuista joiden avulla voi käydä läpi koodausta ja avata erilaisia käsitteitä otan mielelläni vastaan vinkkauksia. Ajatus syntyi luettuani tämän artikkelin. 

Linkit