Reilu kolme viikkoa sitten matka jatkui Tampereen Mindtrekistä junalla kohti Vantaata.
Olin Vantaalla seitsemän vuotta Kilterin koulussa opettajana ja tuona aikana ehti kertyä verkostoa. Etenkin TVT-puolen tekijät tulivat tutuksi, kun pääsin mukaan TVT-ohjaajien ensimmäiseen aaltoon vuonna 2011. Taival verkkopetojen kanssa alkoi tammikuussa 2011 ja sai luonnollisen päätöksensä toukokuussa 2013, kun oli aika pakata kamat ja suunnata pohjoiseen. Toki olen näitä petoja nähnyt ainakin kerran vuodessa ITK:ssa, mutta halu päästä kurkkaamaan tilanne ihan paikan päälle reilun neljän vuoden tauon jälkeen oli suuri.
Onneksi tämä onnistui todella helposti, kun Janne Saarinen päätti lähteä koeponnistamaan elokuussa katkennutta solisluutaan, ennen varsinaista töihin paluutaan. Viimeisen saikkupäivän uhrasin hän tähän.
Matka alkoi Louhelan asemalta ja ensimmäisenä kohteena oli Mikkolan koulu, jossa kävimme kurkkaamassa Panu Kuitusen Valinnaisen ATK:n ryhmän tuntia. Huomasin, että Panulla oli aika samanlainen näkemys kuin allekirjoittaneella. Oppilaat motivoituvat parhaiten, kun saavat keskittyä itseä kiinnostaviin asioihin. Oppilaat dokumentoivat tekemisensä oppimispolkuihin. Tarkoitus on, että näistä koostuu materiaalia tulville ryhmille ja he voivat modata ja päivittää ohjeita, jos ja kun laitteet ja softat päivittyvät. Syntyy kasvava kirjo polkuja, joka puolestaan ruokkii vielä enemmän heterogeenistä tekijäporukkaa.
Panun kanssa käytiin moikkaamassa myös käsityön opettajaa, joka esitteli meille koulun 3d-printteriä.
Lähdimme seuraavaan kohteeseen, joka oli Veromäen koulu. Veromäen koululla meitä oli vastassa Markus Humaloja, joka esitteli pedagogiikkaansa ja kertoi muun muassa siitä miten hän käyttää Qridiä töiden ja työskentelyn arvioinnissa. Nopea ja tihein aikavälein tapahtuva Qridin käyttö pitää työskentelyfokuksen oikeassa paikassa.
Markuksen oppilaat suorittavat viikkoprojekteja ja konsepti kuulosti todella hyvältä. Hesarin tuore artikkeli asiasta.
Hesarin juttu vain keskittyy melko paljon laitekantaan ja pedagogiikkaa ei hirveästi avata. Markus on selkeästi erittäin paneutunut ja omistautunut asialle ja pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää. Uudenlaisen työtavan lanseeraaminen vie aikansa ja tähän ei ole vippaskonsteja. Jokaisen opettajan on löydettävä oma sapluuna. Mieluusti vaikka jaettu sapluuna kollegan tai kollegoiden kanssa.
Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä oli Kytöpuiston koulu. Tavoitimme Miika Anundin lounaalta ja melko pikaisesti matka vei tarkastelemaan koulun Lego Mindstorm-settejä ja WeDo 2.0:ta, joista jälkimmäiset eivät saaneet kovin ylistäviä sanoja. Aika paljon keskusteltiin siitä, miten ohjelmointi ja robotiikka tulisi tuoda kouluihin. Millä laitteilla ja millä softalla ja minkä ikäisille oppilaille? Mites Arduino? Entä Microbit? Vaiko GoGo board?
Hannu Olinilla olikin aloittamassa 5. luokkalaisten robotiikkakurssia, jonne hän nappasi minut mukaansa. Aluksi oppilaat kasasivat Legoseteistä perusrobotit ja sitten alkoi varsinainen ohjelmointi. Opettaja Miika oli tehnyt oppilaille tarinaa seuraavat oppimispolut, jotka oli luotu hieman Yksin Marsissa-elokuvan hengessä. Itse polkujen tekijä oli ensimmäisen robotunnin aikana pitämässä omaa tuntia, mutta ihan hyvin pääsimme polkujen kanssa liikkeelle. Oppimispolut olivat mukaansa tempaavia ja oppilaat selkeästi tykkäsivät tehtävistä. Toki itse tekijä löysi hiottavaa ja monestihan se menee juuri näin. Eka vedokseen tulee melkein aina hionnat oppilailta saadun palautteen myötä.
Tuplatunti oli todella kivaa seurattavaa ja aika meni tosi nopeaa. Päivän päätteeksi Hannu Olin kutsui minut vielä verstaalleen. Menimme siis Havukosken koulun puolelle, jossa Hannu pääasiassa opettaa käsitöitä. Tilasta löytyi aktiivinen oppilas, joka oli 3D-tulostamassa raketin prototyyppiä saapuessamme paikalle. Ysiluokkailainen selvästi tiesi mitä oli tekemässä. Hannu esitteli minulle hänen ja oppilaiden tekemiä kauko-ohjattavia autoja ja kertoi miten auto-projekti yleensä etenee. Häneen kannattaa olla yhteydessä, mikäli kauko-ohjattavien autojen tekeminen ja ohjelmointi kiinnostaa. Hannu kertoi olevansa innokas jakamaan kokemuksiaan. Muistan Markus Överstin esitelleen minulle samanlaista konseptia Oulussa @kOulu-päivillä viime marraskuussa.
Hannun ja Miikan sujuvan yhteistyön seuraamisesta tuli mieleen 2016 ITK:ssa ylivieskalaisten loistava Arduino ja led-paja. Tämä on hedelmällinen yhteistyökuvio – TVT ja käsityö. Ehdottomasti osaamista jota tarvitaan. Tätä lisää, kiitos! Fablabissä ollaan juuri tämän ytimessä.
Päivän päätteeksi pää oli hieman pyörällä, etenkin kun alla oli hyvin antoisa Mindtrek 2017 Tampereella, josta toissa viikolla blogasin.
Miten siis kiteyttää antia perjantain kierroksesta? Varmasti hyvin TVT:tä pedagogisesti hyödyntäviä opettajia löytyy ympäri Suomen. Olenhan toki myös Oulussa huomannut, miten loistavia robotiikan-ja ohjelmoinnin osaajia meiltä löytyy. Ja monen muun asian. Oikeastaan en pysty kunnolla vertaamaan tai sanomaan miten Oulu ja Vantaa eroaa toisistaan TVT:n hyödyntämisessä. Heillä toki on Googlen palvelut ja meillä enemmän Microsoftin juttuja. Loppujen lopuksi molemmissa tehdään samanlaisia juttuja ja niillä yhteisillä nimittäjillä on enemmän merkitystä kuin eroavaisuuksilla. Oli ilo huomata, että se sama verkosto, jossa joskus olin sisäpiiriläisenä voi hyvin ja laajentuu. Vaikka ICT-ohjaajatoiminta loppuu, siirtyy osa opettajista tutor-opettajiksi ja toiminta jatkuu myös Kouliassa.
Tätä kirjoittaessa istuin välillä lentokoneessa matkalla Brysseliin ja takaisin. Eu-hankekuvioiden hiomisen merkkeissä siellä pyörin. Isolla kirkolla ja pilvien yläpuolella näitä TVT-kuviota oli hyvä miettiä. Pohdin sitä, miten pienet ympäryskunnat osaisivat paremmin hyödyntää isojen kuntien hankkeiden antia. Hyvät käytänteet voisivat levitä paremmin yli kunta rajojen. Digikilta on mielestäni hieno esimerkki tällaisesta verkostosta. Pienellä kunnallakin voi olla paljon annettavaa, sillä moni kehitystyö voi edetä siellä dynaamisemmin. Kun asiaa miettii vielä hieman isommin niin varmasti Pohjoismaista yhteistyötäkin tarvitaan lisää. Pelipaikkoja globaalissa kilpailussa on rajoitetusti ja hyvällä yhteistyöllä ja avoimella asenteella meillä varmasti on paremmat mahdollisuudet tuolla pelikentällä. Lisää yhteistyötä siis joka tasolla. Aloittaa voi toki siitä, että kysyy vaikka siltä lähimmältä ihmiseltä kahvihuoneessa meininkejä. Mikä voisi tällä viikolla tai tänä vuonna olla se ”digijuttu”, joka voisi tuoda lisäarvoa, helpottaa työskentelyä ja tukea oppimista? Uuden oppiminen vaatii mukavuusalueen ulkopuolelle menoa. Monesti sinne on kivempi mennä yhdessä. Jos hommat onnistuu jaettu ilo on aina enemmän. Jaettuna epäonnistuminenkin on helpompi pureskella ja jatkaa taivalta. Kaikesta opitaan.
Kannattaa rohkeasti pyytää neuvoa kollegalta tai paikalliselta digigurulta. Suunnitellaan ja testataan juttuja yhdessä.
Peace!
PS: Tätä kirjoittaessani mieleen nousi pitkä lista hienoja juttuja , mitä Oulussa on noussut pintaan Vantaan visiitin jälkeenkin. mutta se on taas oma postauksensa. Joskus pitää mennä kauas, että näkee selkeämmin lähelle.
Kannattaa seurailla kirjoittelua:)
Linkit:
- Digiopetus vakiinnutti asemansa Vantaan kouluissa kolmessa vuodessa – ”Eihän laitteita hankita laitteiden vuoksi ” https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005390108.html?share=c71f2dcc10bc69e2682594d3d58425b2
- Qridi https://qridi.fi/
- Arduino https://www.arduino.cc/
- Microbit http://microbit.org/fi/
- GoGo Board http://gogoboard.org/
- @kOulu-päivät 2016 https://www.atkoulu.fi/
- Oulun Yliopisto Fablab www.oulu.fi/fablab/
- Koulia https://www.koulia.fi/
- Digikilta https://digikilta.fi/
Arto Niva 